We are not amused!

Terveisiä hullujenhuoneelta. Täällä on jo parin päivän ajan kuulunut ovien takaa kolketta ja jotain ihme vikinää, niin että Manna-matami ei ole voinut muuta kuin kaikin tavoin osoittaa pöyristymistään, kun ovet hänen henkilökohtaisiin huoneisiinsa on teljetty kuonon edestä. Lopulta äiti suvaitsi esitellä mokoman hälyn aiheen talon valtiattarellekin: morsohan se siinä. Se istui kuljetusboksissa ja miukui, typerä kakara. Eilen illalla laatikko sitten tuotiin keskelle olohuonetta ja hirvitys päästettiin irti Mannan reviirillä. Oli siinä kyllä kestämistä sen pari tuntia kun pikkupeto ravasi ympäri kämppää ja yritti kaikesta päättäen sabotoida koko kissarouvan elinalueen asuinkelvottomaksi. Sitten äiti kaikeksi onneksi pisti sen taas lukkojen taakse, mokoman hullun. Harmillista kyllä, varsin mukiinmenevä tonnikalatarjoilu lakkasi sen myötä. Palvelu täällä on kyllä niin tuntematon käsite, että jos matami osaisi käyttää tietokonetta niin kohta seisoisi pataljoona kuluttaja-asiamiehiä oven takana.

Eikä se morso edes osaa muuta kuin juosta eestaas kuin koira pupun perässä.

Onneksi tuo menninkäinen on jo sentään oppinut, kuka tässä talossa määrää hiekkalaatikon paikan, niin ettei tarvitse ihan koko ajan päin naamaa sähistä. Sellainen ei ole ollenkaan soveliasta Mannan kaltaiselle arvokkaalle ladylle. Tuossa se taas juoksee. Haluaa muka jotain pusuja. Hyi olkoon.

Villen mielestä uusi isosisko on tietysti vänkä. Niin ovat tosin useimmat muutkin asiat. Paitsi tietysti kuljetuslaatikko, bussi ja se hassu palvelija, joka tökki neuloja niskaan. Se oli aika epävänkää. Mutta eteisessä juokseminen on Tosivänkää. Varamuonatyyppikin on Tositosivänkä. Ja Lasertyyppi, joka käy täällä aina välillä, se vasta vänkä onkin. Oikein SuperHyperMegaVänkä.

Lasertyypin sylissä on kaikista paras nukkua.

Lekuri oli sanonut äidille, että kissojen totuttaminen toisiinsa vaatii töitä, koska leikatut narttukissat ovat luonnostaan konservatiiveja. Minähän tiesin jo entuudestaan, että kunnianarvoisa kuningatar Viktoria suhtautuu Villen kaltaisiin nuorisorakkareihin vähintäänkin näreästi, ja siihen nähden meillä menee kerrassaan mainiosti. Ville on tosiaan omaksunut alistuvan asenteen vanhempaan kissaan, niin että kaksikon voi jo päästää samaan huoneeseen pelkäämättä että Manna vyöryy pikkuisen päälle. Joskus pikkukissalta kuitenkin vielä pääsee unohtumaan vallitseva maailmanjärjestys - silloin arvoisan rouvaskissan pitää hieman korottaa ääntään. Kun tällaista sattuu, kuskataan naskali hetkiseksi jäähylle miettimään. Sillä välin äiti syöttää Mannalle hyvitykseksi tonnikalaa sormin.